Kaarela-seuran itsenäisyyspäivän juhla 2018

Kaarela-seuran puheenjohtaja kuuli kvintettiä syksyllä Kannelmäen kirkossa. Hän piti kuulemastaan niin paljon, että kutsui meidän esiintymään seuran itsenäisyyspäivän juhlaan Kanneltaloon. Keikka saatiin sovitettua kiireisen päivään ohjelmaan, kun kvintetin osuus sijoitettiin aivan juhlan alkuun, ja kun Per Hytönen tuli ystävällisesti tuuraamaan Marjukkaa alttotorvessa. Soitimme Leila-poloneesin, Rosé-balladin ja Maasalon juhlamarssin.

Syntymäpäivät Hausjärvellä marraskuussa 2018

Kvintetti oli 10 vuoden jälkeen taas juhlistamassa Jussiloiden pyöreitä vuosia Hausjärvellä 3.11.2018, tällä kertaa Kotipirtin nuorisoseuran talolla. Soiteltiin kahvimusiikkia ja tanssia pari settiä. Mukana keikalla Sinikka Särkilahti kornetissa ja Nelli Nikkanen baritonissa.

Häät Suomenlinnassa syyskuussa 2018

Kvintetillä oli taas pitkästä aikaa hääkeikka 15.9.2018. Tällä kertaa soiteltiin häävalssit ja tanssia jonkun aikaa Suomenlinnan Pirunkirkossa. Lauttaa odotellessa viihdytimme muita lauttaa odottelevia muutamalla viihteellisellä kappaleella. Mukana keikalla Sinikka Särkilahti kornetissa ja Juho Simonen tuubassa. 

Kannelmäen kirkko 50 vuotta 2018

Kannelmäen kirkko on tullut meille tutuksi monista jumalanpalveluksista menneinä vuosina. Nyt kun kirkko juhli 50-vuotista taivaltaan, meillä oli kunnia esiintyä jumalanpalveluksen jälkeisessä kirkkojuhlassa sunnuntaina 2.9.2018. Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme kanttori Anne Myllylä oli valinnut repertuaaristamme vuosien varrelta neljä kappaletta, jotka esitimme runsaslukuiselle juhlayleisölle. Lopuksi soitimme Annen kanssa yhdessä virren Kiitos nyt herran. Kirkon akustiikka on upea, siellä vaskimusiikki pääsee oikeuksiinsa. Kiitos Annelle menneistä ja vielä tulevista soitoista!

Taiteiden yö elokuussa 2018

Kvintetti esitti elokuvamusiikkia huvilatelttaan vaeltavalle yleisölle tuulisessa Tokoinrannassa. Ohjelmassa mm. Pirates of Caribbean, Wallace and Gromit ja La Califfa.

Lieksan Vaskiviikko heinäkuussa 2018

Kvintetti oli nyt 13. kerran mukana vaskiviikolla. Opettajat olivat kaikki meille uusia: Manolo Perez Spanish Brassista, Rachel Velvikis Seraph Brassista, Jamie Smith A4:sta ja kurssin koordinaattori Teemu Salmi, jonka kanssa esitimme hienon pasuunasooloteoksen, Marcellon Sonaatin, yhtyekurssin loppukonsertissa. Keikkailimme Osuuspankin edessä ja Merilänhovissa vähän kauempana keskustasta. Helteinen kesä jälleen kerran.

Kumpulan kyläjuhlat toukokuussa 2018

Kvintetti esiintyi Kumpulan kyläjuhlissa kolmatta kertaa. Tällä kertaa soitimme ensin puolisen tuntia viihdettä Kumpuodin luona. Sen jälkeen soittelimme Tiaisen puutarhakahvilassa Limingantiellä saman verran. Ilma oli jälleen kerran aurinkoinen ja väkeä oli paljon liikkeellä.

Fuengirola maaliskuussa 2018

Kvintetti sai Rauno Myllylältä jälleen kutsun tekemään yhdessä konserttia Aurinkorannikon kamarikuoron kanssa. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo neljä vuotta. Koska meillä oli silloin niin mukavaa, niin tokihan suostuimme. Tällä kertaa konserttipaikka järjestyi Fuengirolan Las Palmeras-hotellista naistenpäivälle, 8.3., mistä saimme teeman konserttikokonaisuudelle. Hankimme muutaman naisaiheisen uuden kappaleen (Black Magic Woman, Muistan sua Elaine) ja vanhastaan löytyi monta hyvää, kuten Fougstedtin Romanssi, Leila-poloneesi ja La Califfa. Tilaisuus oli jälleen kerran menestys, vaikka yleisöstä kilpaili toinenkin suomalaisten naistenpäivän tilaisuus.

Samalle matkalle järjestyi myös naistenpäivän etkot eli suomalaisten Kymppipaikan juhlat Torremolinoksessa. Siellä soitimme kolme settiä tanssia keskiviikkona 7.3. muutaman juhlavan ohjelmakappaleen jälkeen.

Lauantai-ilta 10.3. oli merkittävä hetki Aurinkorannikon kirkoille. Silloin järjestettiin ensimmäistä kertaa historiassa ekumeeninen Via Crucis – ristintien musiikkihartaus katolisessa Constitución-aukiolla sijaitsevassa kirkossa. Musiikista vastasi Raamatun luvun lomassa Rauno Myllylä, kuoro ja Juhani Tepponen viuluineen. Kvintetillä oli roolinsa tässä tapahtumassa myös. Meidän tarkoituksenamme oli soittaa kirkon aukiolla ja houkutella ihmiset kirkkoon ennen tilaisuutta. Ihan näin ei käynyt useasta syystä. Ensinnäkin ilma oli kovin epävakainen ja juuri soittomme ajaksi oli ennustettu sadetta. Siksi esiintyminen siirrettiin kirkon sisälle. Toiseksi, erinäisistä sattumuksista johtuen kirkonmenot siirtyivät myöhempään kellonaikaan, mutta meidän soittoaikaamme ei voinut siirtää, koska lupa soittoon oli saatu juuri tietylle kellonlyömälle ja ohjelma hyväksytetty Malagan piispalla. Tilaisuuden luonne muuttui meidän kannaltamme reippaasta torisoitosta ihan oikeaksi 45 minuutin kirkkokonsertiksi. Ohjelmassa oli toinen puolisko vakavampaa ja hengellistä klassista (Händelin marsseja, Caccinin Ave Maria, Bachin Bist du bei mir ym.) ja toinen puoli kevyempiä jazztyylisiä spirituaaleja (mm. Canadian Brassin Just a closer walk ja Amazing Grace), joista meidät tullaan varmaan muistamaan pitkään. Taisivat olla Padrelle hieman liikaa. 

Kirkon jälkeen soitettiin vielä muutama menevä kappale rantakadun varrella tyyliin Blue Moon, Väärä Vitonen liikkeellä, El Ggto Montes, ennen kuin pistettiin pillit pussiin kotimatkaa varten. 

Tällainen hieno keikkamatka ei olisi mitenkään onnistunut ilman Rauno Myllylän valtavan isoa panosta. Rauno järjesti keikat ja mahdollisti yhteistyön kuoron kanssa. Kvintetti kiitti Raunoa lahjoittamalla hänelle kvintetin ihkauuden T-paidan ja teki Raunosta yhdistyksen kunniajäsenen. Toivottavasti yhteistyö vielä jatkuu.

Messu Temppeliaukion kirkossa helmikuussa 2018

Ensimmäinen paastonajan sunnuntaimessu alkoi juhlavasti kvintetin esittämällä Händelin Hornpipella. Pari uuttakin kappaletta mahtui mukaan: ehtoollisen aikana soitettiin Caccinin/Uffen Ave Maria ja Händelin Scipio-marssilla lopetettiin. Tilaisuus tehtiin yhteistyössä kanttori Leena Tiitun kanssa.