Germeringin puhallinorkesterin vieraana lokakuussa 2016 

Puhallinorkesteri Louhi vieraili Saksassa Germeringin puhallinorkesterin vieraana. Väärän Vitosen soittajista peräti neljä soitti Louhen riveissä, joten päätimme esiintyä Suomi-Saksa -seuran iltamissa kvintettinä. Sinikka Särkilahti täydensi kornettien rivistöä. Esitimme Säkkijärven polkan ja sen lisäksi tanssimusiikkia illan päätteeksi.

Taiteiden yö elokuussa 2016 

Väärä Vitonen otti varaslähdön taiteiden yöhön siihen liittyvässä tiedotustilaisuudessa 10.8.2016. Kvintetti esitti siellä tulevasta tapahtumasta malliksi Saarenmaan valssin. Tommi oli tällä kertaa mukana kornetissa. Taiteiden yössä 25.8.2016 kvintetti järjesti Tokoin rannassa tanssit valssipohjalta. Soiteltiin tunnin ajan tunnettuja valsseja ja yleisö tanssi rantahiekalla. Sääkin suosi.

Lieksan vaskiviikko 2016 

Väärä Vitonen osallistui vaskiviikon yhtyekurssille jo yhdettätoista kertaa. Tänä vuonna opetusta saatiin Sami Ruusuvuorelta, Minna Kajanderilta ja Harri Lidsleltä. Tiistaina 26.7. viihdytettiin Lieksan iltatorin yleisöä parin tunnin ajan. Päiväsoitolla oltiin Hoitokoti Hopeapajun pihalla Märäjälahdessa perjantaina 29.7. Yhtyekurssin loppukonserttiin kvintetti osallistui kappaleilla Pink Panther ja Oblivion. Kvintettiläiset soittivat isossa yhtyeessä mukana myös muutaman sävellyksen ja sovituksen Esko Heikkiseltä, joka oli yhtyekurssin koordinaattori tänä vuonna. 

Kumpulan kyläjuhlat toukokuussa 2016 

Väärä Vitonen oli jo toisen kerran mukana Kumpulan kyläjuhlilla. Tällä kertaa viihdytimme aluksi kesäkahvila Kapusiinin asiakkaita kasvitieteellisessä puutarhassa. Soittelimme leppoisaa viihdettä edellisten kyläjuhlien tapaan myös Tiaisten pihakahvilassa Limingantiellä. Hieman koleasta kelistä huolimatta asiakkaita riitti Limingantien kilometrin pituisella kirpputorilla ja konserteissa, joissa oli taas kerran paljon nimekkäitä esiintyjiä.

Senioritalo Loppukirin juhlat huhtikuussa 2016 

Väärä Vitonen juhlisti senioritalo Loppukirin 10-vuotisjuhlia Arabianrannassa 23.4.2016. Juhla alkoi fanfaarilla, puheella ja teatteriperformanssilla. Esitimme ruokailun lomassa uusimpia hankintojamme (Oblivion, Napolilainen tanssi, Shostakovitsin kakkosvalssi) ja muuta taattua väärävitosviihdettä parin tunnin ajan innokkaalle ja nuorekkaalle kuulijakunnalle.