Jouluyön messu Paavalin kirkossa 2010

Väärä Vitonen uudisti muutaman vuoden takaisen vierailun Paavalin kirkon jouluyön messuun. Soitimme kirkkoväelle laulun säestykseksi hartaita joululauluja. Jussi ja Sinikka esittivät Adamin joululaulun hienosti tuuballa ja pianolla. Ehtoollisen aikana soitimme keskenämme Joy to the Worldin ja lopuksi Enkellaulu kajahtaa -laulun. Trumpetissa olivat tällä kertaa Sinikka ja Antti Liimatainen. Kanttorina toimi Seppo Välimäki.

Kauneimmat joululaulut Pakilassa 2010

Väärä Vitonen oli mukana kauneimpien joululaulujen laulutilaisuudessa tällä kertaa Pakilan kirkossa. Kirkko oli ääriään myöten täynnä lumituiskusta huolimatta. Kvintetti aloitti tilaisuuden juhlavasti Kuului laulu enkelten -kappaleella ja säesti yleisöä muutamassa joululaulussa. Musica Sacra -kirkkokuoron kanssa esitettiin Oi Beetlehem sä pienoinen ja Otto Kotilaisen Kunnia Korkeudessa, johon Jussi oli tehnyt vaskikvintettitranskription Ilkka Kuusiston jousisovituksen pohjalta. Tommi soitti lisäksi upeasti Jouluyö, Juhlayö-kappaleen diskanttiäänen C-trumpetilla. Rauno Myllylä soitti jälleen urkuja ja pianoa sekä johti kirkkokuoroa.

Hääjuhlat Herajoella elokuussa 2010

Birgitta ja Markku vihittiin Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa, jossa kvintettimme soitti hääparille Fougstedtin Romanssin ja poistumismusiikin, Clarken Trumpet Voluntaryn. Hääjuhlissa Herajoen työväentalolla soittelimme ensin viihdettä häparia odotellessa ja ruokailumusiikkia, jonka jälkeen soitimme kaksi settiä tanssia. Tanssia varten olimme hankkineet erityisesti suomalaisia pop-klassikkoja, mm. Juice Leskistä J. Karjalaista. Olimme saaneet tällä kertaa mukaan loistavan rumpalin, Niklas Lehdon Hämeenlinnasta.

Lieksan vaskiviikko heinäkuussa 2010

Kvintettimme osallistui jo viidettä kertaa Lieksan vaskiviikolle. Ensimmäinen keikka oli heti sunnuntaina 25.7. S-marketin edessä. Musiikki oli jazz-pitoista. Keikasta tehtiin välittömästi Lieksan vaskiviikon postikortti. Toinen päiväsoitto oli tiistaina tuttuun tapaan Pielisen museolla, jossa soitettiin perinteisempää. Vaskiristeilyllä keskiviikkona oli mahtava ilma ja fiilis, sieltäkin on muistona postikortti kvintetistä. Seitsikkokurssin loppukonsertti oli tällä kertaa kirkossa, soitimme siellä kvintetillä Pachelbelin Kanonin ja osallistuimme muutenkin suurseitsikon esitykseen. Opettajinamme oli viikon aikana aivan uusia tuttavuuksia: HKOn pasuunan äänenjohtaja ja Karelia-orkesterin kapellimestari Tom Bildo, poliisisoittokunnan varakapellimestari Juuso Wallin, matalien vaskien lehtori Aleksi Saraskari, käyrätorvitaiteilija ja kapellimestari Kalervo Kulmala ja Retuperän WPK:n taiteellinen harhaanjohtaja Visa Haarala. Saimme hyviä vinkkejä esimerkiksi Stardustiin ja muihin viihdekappaleisiin ja kestimme kunnialla loppuun saakka paahtavasta helteestä huolimatta.

Kesäjuhlat Santahaminassa heinäkuussa 2010

Täydellinen kesäilta meren rannalla, ilma oli tyyni, aurinkoinen ja lämmin, eikä ollut edes hyttysiä. Ruoka oli hyvää ja ympäristö viihtyisä, kaunis vanha puutalo puutarhoineen. Ja tässä kauniissa kesäillassa vielä kaiken lisäksi viihdyttävää kesäistä torvimusiikkia, eihän sitä olisi malttanut millään lopettaa...
Baritonissa tällä kertaa Hannu Sihvonen.

Saukkolan kylähulinat toukokuussa 2010

Saukkola on kylä Nummi-Pusulassa, jossa toimii kyläyhdistys. Se järjesti aurinkoisena lauantaina kylähulinat kylätalollaan Turuntien varressa. Ohjelmassa oli mm. tikan- ja saappaanheittokilpailua, kirpputoria, karaokea ja tietenkin torvimusiikkia. Ohjelmana meillä oli erilaista viihdettä tansseista venäläisjatseihin. Baritonistina tällä kertaa Kalle Turunen ja kornetissa pitkästä aikaa Heikki Kuisma. Mukana menossa myös Solo-koira.

Talvileiri Lieksassa huhtikuussa 2010

Suuntasimme aprillipäivänä Lieksaan talvileirille. Petri Junna oli ystävällisesti lupautunut opettamaan kvintettiä ja majoittamaan meidät kotiinsa. Torstaista lauantaihin syvennyimme mm. Bachin Kontrapunktin, Panulan Linjaalirattaiden ja Pasquet’n Habia una Vez-tangon salaisuuksiin. Ja tokihan kappaleissa päästiin huomattavasti pidemmälle kuin Pakilan Suovatien olohuoneessa keskenämme. Jussi äänitti jälleen harjoittelemamme kappaleet.

Loppiaisjumalanpalvelus Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa tammikuussa 2010

Soitimme nyt toista kertaa Pakilan kirkossa jumalanpalvelusmusiikkia. Ohjelmistossa oli Loppiaiseen soveltuvaa joulunajan musiikkia pienestä Beetlehemin kaupungista kolmeen kuninkaaseen Canadian Brass-sovituksina. Tällä kertaa Rauno Myllylä soitti urkuja kaikissa kappaleissa kvintetin kanssa. Esitimme myös Pretoriuksen In Dulci Jubilon. Esilaulajana toimi oopperabassolaulaja Johann Tilli. Lopuksi viihdytimme kahvittelevaa kirkkokansaa vielä joulumusiikilla.